Minä toisena ihmisenä

Moi, nimeni on Bertrand, olen perhevalmentaja ja olen iloinen voidessani auttaa sinua.

Kuka olen ? Olen avaruusolento, joka tuli maapallolle 80-luvun alussa. Olento, siltä minusta aina tuntui muiden seurassa.
Minua ei ymmärretty enkä ymmärtänyt muita. Olinpa sitten koulussa tai kotona, olen aina etsinyt paikkaani, löytämättä sitä koskaan. Sopeuduin tiettyihin tilanteisiin ja opin ponnistelemaan sopeutuakseni, koska ymmärsin hyvin nopeasti, että minun on sopeuduttava, koska minä olin se ONGELMA. Kotona elämä oli hyvin ristiriitaista vanhempieni ja vanhemman veljeni kanssa. Hermostuin nopeasti ja usein hyvin pienestä. Ainakin niin minulle jatkuvasti sanottiin.
Lapsena minulla oli suuria ongelmia vaatteiden kanssa. Ne häiritsivät minua ja jopa saivat minut ahdistumaan. Päivät eivät alkaneet mukavasti. Muistan, että minulla oli sellainen tunne, että pukeuduin pahviin. Enkä edes viitsi puhua sukista...

Nuoruus oli minulle melko vaikeaa aikaa. Melkein kaikki hylkäsivät minut, vaikka yritin tehdä kaiken, mitä ajattelin, että minulta odotettiin, koskaan siinä kuitenkaan onnistumatta, kun mietin jälki-istuntojen lukumäärää ja sunnuntai-iltapäivien itkuja kotona. Olin jatkuvasti stressaantunut ja vihainen. Mutta en puhunut siitä, koska no, ketä se voisi kiinnostaa?
Luonnollisesti vetäydyin itseeni, katkaisin lähes kaikki yhteydet ihmisiin.
Yksi asia johti toiseen, eikä koulu enää kiinnostanut minua. Minusta siinä ei ollut mitään järkeä. Tiesin, että pystyn tekemään suuria asioita ja monia erilaisia asioita, mutta koulujärjestelmä esti minua. Halusin työskennellä, saada aikaan jotain konkreettista.
Seurasin vaistoani ja liityin tapahtumia järjestävään yhdistykseen sekä vapaapalokuntaan. Vaikka asiat toimivat, minusta tuntui, että voisimme tehdä paremmin. Yritin kömpelösti kehittää sitä, mikä oli jo olemassa, ollakseni vielä tehokkaampi. Mutta kuka tykkää muutoksesta? Varsinkaan, kun se on viimeiseksi taloon saapunut "lapsi", joka haluaa muuttaa kaiken.
Siitä ei tullut mitään.

Minä työntekijänä

Opintojeni jälkeen tein paljon satunnaisia töitä (muurarina, muuttopalvelussa, elintarviketehtaassa, rakennustyömaalla, ravintola-alalla, siivojana, koulunkäynninohjaajana,...)
Vuonna 2004 viimeisen ison riidan jälkeen vanhempieni kanssa, otin tavarani ja lähdin Pariisin lähelle, Disneyland Parkiin. Aluksi olin tarjoilijana hieman yli vuoden, sitten siirryin laitteiden ohjaajaksi. Viimeinen kehityskeskustelu esihenkilöni kanssa tiivistää täydellisesti tämän elämäni ajanjakson:
Sinulla on kaikki ominaisuudet tulla mahtavaksi johtajaksi. Mutta puhut liian suoraan ja huomaat kaiken mitä voisi parantaa ja se ärsyttää muita.

No kyllä, jos on jotain sanottavaa, sanotaan se, kuunnellaan se ja siirrytään eteenpäin. Ainakin minä olen aina toiminut ja elänyt niin, enkä ole koskaan ymmärtänyt miksi se on niin huono asia.

Vuonna 2008 tein päätöksen, joka ei millään tavalla ollut sitä mitä olin suunnitellut. Lähdin Ranskasta Suomeen asumaan puolisoni kanssa.
11 kuukauden kuluessa opin puhumaan suomea, perinteitä, elämänrytmiä... Vain 11 kuukaudessa, enkä pysty sanomaan kolmea sanaa saksaksi edes 10 vuoden opintojen jälkeen ! Jos asiat kiinnostavat minua, pystyn siirtämään vuoria.
Työelämässä valitsin helpon vaihtoehdon: tarjoilija ja kokki. Osaan hyvin ja siinä olen hyvä. Mutta jälleen kerran, luonteeni oli ärsyttävä. Olin "liian paljon". Liian nopea, liian innostunut, liian määrätietoinen, liian kaikkea...
Ja sitten koitti päivä, jolloin liika oli liikaa. Pääni ja vartaloni eivät enää pysyneet mukana vauhdissa ja 30-vuotiaana, keskellä yötä hermoromahdus, ja burn-outin oireet, yllättivät minut.

Eksistentiaalinen myrsky

Minun oli aika pysähtyä ja miettiä kuka ja mikä olin. En voisi enää olla se, joka tekee 2 tai 3 työtehtävää saman työvuoron aikana. En voisi enää olla se, joka kaivetaan roskakorista, koska kaaos on tulossa ja heitetään takaisin, kun myrsky on ohi. Halusin todella tehdä jotain Ihmisen hyväksi.
Vuonna 2013 päätin itse käydä koulunkäynninohjaaja-koulutuksen. Jälleen minulle haluttiin laittaa kapuloita rattaisiin.

Mutta turhaan. Sain tutkinnon ja liityin suomalaisen koulujärjestelmän henkilökuntaan.
Mutta miksi tehdä töitä koulumaailmassa, kun olet aina vihannut koulua?! Tämän olen kuullut yhä uudelleen ja uudelleen.
Minkä vuoksi ? Koska en halua enää, että yksikään lapsi joutuu kokemaan sitä, mitä olen itse käynyt läpi. Ja joka päivä varmistan, että jokainen saa ansaitsemansa.
Mutta atypiani sotki kaiken jälleen. Monissa kouluissa olin edelleen se, joka oli "liian paljon". Siihen päivään asti, jolloin...

Minä vanhempana

Vuonna 2014 minusta tuli pienen pojan isä. Mikä onni! Mutta ei vain pelkkää onnea.
Hyvin nopeasti huomasimme, että hän ei toiminut kuten muut lapset. Hän seisoi 8 kuukauden ikäisenä ja alkoi kävellä ilman tukea 9 kuukauden ikäisenä.
Hän ei ollut vielä 2-vuotias, kun hän lopetti päiväunet. Hän ei kokenut niille enää tarvetta. Päiväunille laittaminen aiheutti huutamista, itkua ja vihaa. Mutta tämä ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä meille tapahtuisi.

Kun hän tuli kotiin päiväkodista, hän räjähti, oli vihainen, itki ja huusi sydäntä särkevästi. Olimme neuvottomia.
Huonon sään sattuessa vaatteisiin liittyvät kriisit lisääntyivät ja lisääntyivät. Päiväkodissa henkilökunta kohtasi samoja ongelmia.

Kaksi vuotta myöhemmin, kesällä 2019, muutimme toiselle paikkakunnalle. Poikamme aloitti päiväkodin elokuussa. Kului muutama kuukausi, ja uuden päiväkodin henkilökunta otti meihin yhteyttä kertoakseen huolestaan pojastamme. Kuulemme saman puheen kuin aiemmin.
Varaamme siis ajan psykologille ja perheneuvolaan.
Sama havainto tehdään: poikamme on monella tasolla ikäänsä edellä, mutta ei mitään valittamista. Toisaalta hänen puheidensa pohjalta psykologilla heräsi suuri huoli päiväkodin toiminnasta. Asia jäi siihen ja ongelmat päiväkodissa jatkuivat.

Minä minuna, vihdoin

Sitten tapasin ihmisen, joka muutti kaiken!
Aamuiset pukeutumiskriisit olivat edelleen ajankohtaisia. Myös päiväkotipäivän jälkeiset kriisit jatkuivat.
Halusimme auttaa lastamme voimaan paremmin, mutta miten ?

Koronan saapuminen ja hänen epämukavuutensa päiväkodissa vain paheni, ja päätimme ottaa hänet pois päiväkodista. Kriisit laantuivat hieman.
Kesäkuussa 2020 saimme avun Séverine Guyltä, Korkean Potentiaalin lapsiin erikoistuneelta kasvattajalta. Hänen tukensa ja työkalujensa ansiosta saimme nähdä, että pojallamme oli korkean potentiaalin persoonallisuus. Mutta ei siinä vielä kaikki! Ymmärsin, että olen itsekin korkean potentiaalin henkilö. Silloin huusin HEUREKA!!! ja ylitseni vyöryi yhtäaikaa sekä miellyttävien ja hieman vähemmän miellyttävien tunteiden tulva.
Monien vuosien kärsimykselle löytyi selitys.

Se oli minulle ilmestys. Lopulta ymmärsin itseni. Ymmärsin syyn tähän "häiriöön" muihin verrattuna, mutta ennen kaikkea pystyisin vihdoin auttamaan poikaani kukoistamaan.
Seurasin Séverine Guyn koulutuksia ja osallistuin kaikkiin hänen tapahtumiinsa. Olen tutustunut ihmisiin kaikilta elämänaloilta, joista jokainen toi merkityksen elämääni ja vaikeaan menneisyyteeni.
Vuoden 2023 alussa Séverine Guy käynnisti koulutuskurssinsa ammattilaisille. Löysin sieltä elämäntehtäväni.

Minä tukenasi

Korpot t:mi© syntyi henkilökohtaisesta kokemuksestani, poikani kokemuksesta, näistä haasteista ja näistä koulutuksista.
Elämäntehtäväni pysyy aina samana: Auttaa muita ja ennen kaikkea antaa lapsille ja tuleville aikuisille kaikki mahdollisuudet kukoistaa ja auttaa heitä löytämään oma tiensä, jotta he pystyvät parhaiten kohtaamaan elämänsä haasteet.
Minusta on tärkeää tukea lasten kouluoppimista hillitsemällä arvosanojen tärkeyttä.
Minulle on tärkeää nähdä lasten edistyminen omaan tahtiinsa, ilman arvosanoja tai yhteistä tavoitetta. Oppilas, joka oppii kirjoittamaan ja lukemaan yhdessä lukuvuodessa, innostaa minua, vaikka opetusohjelma odottaisikin muuta, sillä lapsi on edistynyt, oppinut ylittämään rajojaan ja saanut hieman lisää itseluottamusta.

Tulevaisuuteni kanssasi

Siksi jatkan tänään työtäni koulunkäynninohjaajana päivisin ja Korpot t:mi©:n palvelut ovat käytettävissäsi iltapäivisin.

Kutsun sinut vierailemaan seuraavalla sivulla, jotta voit tutustua tapaani toimia ja varata ensimmäisen ajan, joka on ilmainen.